Hyvän hoidon edellytyksenä on aina se, että tiedetään mitä hoidetaan. Yleensä tämä edellyttää lääkärin tekemää diagnoosia. Joskus ajatellaan niin, että jos jollain suvun jäsenellä on migreeni, niin todennäköisesti muutkin suvun päänsäryt johtuvat migreenistä. Tämä väärä käsitys saattaa johtaa siihen, että päänsärkyjä ei hoideta oikeilla lääkkeillä ja siitä voi seurata jopa kohtalokkaita virheitä hoidossa.

Migreeniä voidaan hoitaa kahdella tavalla: lääkkeettömästi tai lääkkeillä. Hoito voidaan jakaa myös kohtaus- (akuuttihoito) ja estohoitoon.

Voidaanko migreeniä ehkäistä?

Muutokset elämäntyylissä/lääkkeettömät hoidot

(katso myös kohtauksia aiheuttavat ärsykkeet)

Jos kohtauksia aiheuttavat tekijät tunnistetaan, ne voidaan pyrkiä poistamaan. Muutokset unirytmissä (vuorotyö, matkustaminen, valvominen, liian pitkään nukkuminen esim. viikonloppuisin) ovat erittäin tavallisia migreenikohtauksen laukaisijoita. Säännöllinen uni vähentää kohtausten määrää ja saattaa tehdä lääkehoidon jopa tarpeettomaksi. Joskus lääkkeet sinänsä (esim. kipulääkkeet, ehkäisypillerit, ergotamiini, jopa triptaanit) voivat aiheuttaa migreenikohtauksia ja niistä luopuminen voi vähentää kohtauksia. Sama koskee erilaisia ruoka-aineita, jos ne selvästi aiheuttavat migreeniä. Kaikille sopivaa tehokasta migreenin vastaista ruokavaliota ei ole olemassa, mutta yksittäistapauksissa erikoisruokavalio saattaa tulla kyseeseen, jos selvästi ilmenee, että jokin tietty ruoka-aine johtaa migreenikohtauksiin. Kaikille migreenikoille sopii rauhallinen elämänasenne, turhan stressin välttäminen, liikunnan harrastaminen, säännölliset ruokailu- ja nukkumistottumukset sekä tupakoinnin ja alkoholin käytön vähentäminen. Potilaiden tulisi siis elää mahdollisimman rauhallisesti, terveellisesti ja onnellisesti.

Ennaltaehkäisevä lääkitys

Jos elämäntyylin muutokset ja lääkkeettömät hoitomenetelmät eivät auta, voidaan ottaa käyttöön lääkkeitä, jotka ennaltaehkäisevät migreenikohtauksia. Tämän estolääkityksen tarpeeseen vaikuttaa kohtausten lukumäärän lisäksi se, miten itse kohtausten hoito onnistuu. Jos akuutti kohtauslääkitys toimii erinomaisesti, estolääkityksen tarve ei ole niin suuri kuin jos kohtaukset lamauttavat potilaan pitkäksi aikaa akuutista lääkityksestä huolimatta. Yleensä ehkäisevää lääkitystä suositellaan, jos kohtauksia on vähintään kolme kuukaudessa. Lääkärin ja potilaan on tehtävä päätös ehkäisevien lääkkeiden käytöstä yhdessä. Tämä tarkoittaa sitä, että lääkäri kehottaa potilasta punnitsemaan lääkityksen hyviä ja huonoja puolia ja keskustelemaan lääkkeen tehon lisäksi sen mahdollisista sivuvaikutuksista hänen kanssaan.

Miksi käyttää ehkäiseviä lääkkeitä?

Ehkäisevien lääkkeiden käyttöön on useita syitä. Yleensä estolääkkeiden tuoma hyöty voittaa selvästi niiden haitat, vaikkakin sivuvaikutukset on syytä tuntea ja niitä on syytä seurata. Oikea yksilöllinen lääkevalinta, oikea annos, lääkityksen oikea kesto ja mahdollisuus saada yhteys hoitavaan lääkäriin jos ongelmia ilmenee, varmistavat parhaan hoitotuloksen. Ajoissa aloitettu estohoito vähentää kohtausten määrää ja myös riskiä ns. lääkepäänsärkyyn eli liian tiheään otetun kohtauslääkityksen aiheuttamaan päänsärkyyn. Estolääkitys ei vain vähennä kohtausten lukumäärää, vaan myös niiden kestoa ja voimakkuutta. Estolääkityksen aikana kohtauslääkkeetkin usein toimivat nopeammin ja tehokkaammin.

Kuinka tehokkaita lääkkeet ovat?

Esto- ja kohtaushoidon yhdistelmästä on apua noin 80-90 prosentissa kohtauksia. Yleensä estohoidon katsotaan olevan tehokasta, jos kohtausten lukumäärä puolittuu. Vanhemman polven lääkkeistä Suomessa on käytetty eniten beetasalpaajia ja amitriptyliiniä, joilla pystytään hallitsemaan monien potilaiden kohtaukset. Uuden polven estolääkkeet, kuten topiramaatti, ovat vähintään yhtä tehokkaita kuin edellä mainitut.

Minkä tyyppisiä estolääkkeitä on olemassa?

Migreenioireiden lievittämiseen on kautta aikojen käytetty monia eri menetelmiä trepanaatiotasta (reikien poraamista päähän) lähtien. Seuraavassa keskitytään huomattavasti nykyaikaisempiin ja vaarattomampiin keinoihin. Suosituimmat migreeniä ehkäisevät lääkkeet ovat beetasalpaajat, kalsiumsalpaajat ja amitriptyliinin kaltaiset masennuslääkkeet. Pääsääntöisesti näiden lääkkeiden migreeniä estävä vaikutus on todettu sattumalta. Viime aikoina migreenin taustalla olevien mekanismien parempi ymmärrys on synnyttänyt uuden lääkeryhmän, "neuromodulaattorit", joita on jo pitkään käytetty toisen "kohtauksittaisen" sairauden, epilepsian hoitoon.

Beetasalpaajat

Beetasalpaajat ovat vanhoja ja paljon käytettyjä migreenin estolääkkeitä. Ne sopivat etenkin jos potilaalla on tiettyjä muita sairauksia. Niitä suositellaan etenkin pelko- tai stressioireista kärsiville potilaille ja niille, jotka kärsivät vapinasta tai kilpirauhasen liikatoiminnasta. Niitä ei kuitenkaan voida määrätä potilaille, joilla on astma, Raynaud'n syndrooma tai tiettyjä sydänsairauksia (taipumusta matalaan pulssiin, sydämen johtumishäiriöitä, sydämen vajaatoimintaa). Beetasalpaajia tulee välttää myös, jos potilaalla on diabetes tai jos hän kärsii masennuksesta. Tämän ryhmän lääkkeistä käytetään etenkin propranololia, metoprololia, timololia ja atenololia.

Kalsiumsalpaajat

Eniten käytetty kalsiumsalpaaja on flunaritsiini. Se on tehokas, joskin sen käyttöä rajoittavat haittavaikutukset. Näistä tavallisimpia ovat painon nousu ja uneliaisuus. Ajan myötä flunaritsiini voi lisäksi aiheuttaa masennusta ja parkinsonismia muistuttavia oireita. Flunaritsiini ei siis ole paras valinta, jos potilas kärsii ylipainosta tai masennuksesta.

Masennuslääkkeet

Vanhemman polven masennuslääkkeillä on myös kipua ja migreeniä ehkäisevä vaikutus. Näistä yleisimmin käytetty on amitriptyliini, jonka vaikutusmekanismi liittynee serotoniini- ja noradrenaliinivaikutuksien kautta kipukynnyksen nostoon. Amitriptyliini sopii erityisen hyvin potilaille, jotka kärsivät masennuksesta ja sitä käytetään myös paljon, kun ongelmana on migreenin lisäksi kohtauslääkkeiden liikakäyttö. Merkittävimmät haittavaikutukset ovat väsymys, suun kuivuminen ja painon nousu. Tämän luokan lääkkeet eivät sovi potilaille, jotka kärsivät viherkaihista tai eturauhasen liikakasvusta.

Neuromodulaattorit (epilepsialääkkeet)

Epilepsialääkkeiden käyttö perustuu siihen, että sekä migreeni että epilepsia ovat kohtauksittaisia ("paroksysmaalisia") tauteja, joissa keskushermosto on tavallista herkempi monille erilaisille ärsykkeille, jotka käynnistävät kohtaukset. Neuromodulaattorit "rauhoittavat" migreeniin ja epilepsiaan liittyvää keskushermostonyliherkkyyttä. Ne ovat tehokkaita etenkin aurallisessa migreenissä, mutta ovat osoittautuneet hyödyllisiksi myös kroonista päänsärkyä hoidettaessa. Ensimmäisenä migreeniä estävä teho osoitettiin natriumvalproaatilla, joka on tehokas myös epilepsian ja manian hoidossa. Natriumvalproaatin käyttöä rajoittavat kuitenkin sivuvaikutukset, kuten hiustenlähtö, painon nousu ja ruoansulatushäiriöt. Käyttö edellyttää maksa-arvojen seurantaa ja lääke on vasta-aiheinen potilaille, joilla on maksasairaus. Topiramaatti on uusin migreenin estossa käyttöönotettu neuromodulaattori, joka on dokumentoitu hyvin kattavasti migreenin ehkäisyssä. Se on äskettäin rekisteröity tähän tarkoitukseen myös Suomessa. Sitä käytetään myös epilepsian hoidossa. Sen yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat tuntohäiriöt (pistelyn raajoissa), joita voidaan helposti estää juomalla enemmän. Joskus potilailla voi esiintyä keskittymisvaikeuksia, mutta niitä voidaan lievittää vähentämällä lääkeannosta. Toinen sivuvaikutus on painon putoaminen, minkä vuoksi lääkettä voidaan suositella liikalihaville tai ylipainoisille migreenipotilaille.

Miten estohoitoa käytetään?

Ennaltaehkäisevä lääkitys otetaan päivittäin yhtenä tai useampana annoksena lääkkeestä riippuen. Yleensä lääkäri suosittaa aluksi pientä annosta, jota sitten nostetaan tehon ja sivuvaikutusten mukaan. Yleensä yritetään löytää jokaiselle potilaalle pienin mahdollinen tehokas annos, joka on jatkossa ylläpitoannos. On tärkeää huomioida, että estolääkkeet eroavat kohtauslääkkeistä, eivätkä ne tehoa välittömästi. Ehkäisevä lääkitys alkaa vaikuttaa vasta tietyn ajan kuluttua ja lyhin hoitojakso, jota kannattaa kokeilla, on yleensä 2-3 kuukautta. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää jatkaa lääkärin määräämän estolääkkeen käyttöä vähintään kuukauden ajan. Jos tänä aikana ilmenee epämiellyttäviä sivuvaikutuksia, potilaan tulisi ottaa yhteyttä lääkäriin, sillä toisinaan ongelma voidaan ratkaista lääkkeen annosta muuttamalla. Jos ehkäisevästä hoidosta on hyötyä, lääkitystä jatketaan yleensä 6-9 kuukauden ajan, joskin tämäkin vaihtelee huomattavasti eri potilaiden välillä. Tämän jälkeen annosta aletaan vähentää asteittain. Jos kohtausten määrä kasvaa jälleen annoksen pienentämisen jälkeen, jatketaan ylläpitoannosta toiset 6-9 kuukautta. Osalla potilaista ehkäisevää hoitoa jatketaan useita vuosia. Ehkäisevää hoitoa voidaan määrätä kuuriluontoisesti useita kertoja potilaan elinaikana aina migreenioireiden ja kohtausten lisääntyessä.

Yleensä käytetään yhtä ehkäisevää lääkettä kerrallaan, ja jos tämä ei toimi, vaihdetaan se toiseen. Toisinaan joudutaan kuitenkin käyttämään kahden tai useammankin lääkkeen yhdistelmää.

On tärkeää ottaa huomioon, että ehkäiseviä lääkkeitä ei tiettyjä beetasalpaajia lukuun ottamatta tule käyttää raskauden aikana. Onneksi migreenioireet yleensä vähenevät raskauden ajaksi hormonimuutosten seurauksena.

Vaikkakin ehkäiseviä lääkkeitä käytetään yleensä tiheään toistuvien (kroonisten) oireiden hoitoon, voidaan niitä käyttää myös lyhyinä jaksoina, jos kohtaukset johtuvat selkeästi jostain tietystä tekijästä. Tällaisia tekijöitä voivat olla mm. kova fyysinen rasitus, poikkeava työstressi, matkustaminen, aikaero, vuorotyö ja naisilla kuukautiskierron tietyt vaiheet. Näissä tapauksissa on useimmiten käytetty lyhyttä kuuria tulehduskipulääkkeitä tai kuukautismigreenin yhteydessä myös pitkävaikutteista triptaania.

Milloin ehkäisevää lääkitystä suositellaan?

Kuten alla esitetään, on olemassa lukuisia eri syitä miksi estolääkitys on tarpeen. Nämä vaihtelevat potilaasta toiseen.

1. Toistuvat migreenikohtaukset.

Ei ole olemassa selvää sääntöä siitä, kuinka monta kohtausta potilaalla tulisi olla kuukauden tai viikon aikana, jotta ehkäisevä lääkitys olisi tarpeen. Usein katsotaan, että jos kohtauksia on 3 kuukaudessa, estohoito on paikallaan. Potilaan oma mielipide on tärkeä. Hän itse tietää parhaiten kuinka paljon toistuvat kohtaukset häiritsevät juuri hänen elämäänsä.

2. Jos kohtauslääkitys ei ole riittävän tehokasta tai aiheuttaa sivuvaikutuksia.

Tällä tarkoitetaan esimerkiksi tapauksia, joissa potilas ei lääkityksestä huolimatta kykene menemään töihin tai joutuu lähtemään kotiin kesken työpäivän, ei pysty huolehtimaan lapsistaan tai lähtemään illanviettoon ystäviensä tai kumppaninsa kanssa. Kohtauslääkitys voi myös esim. väsyttää niin paljon, että se estää työnteon, vaikkakin itse migreeniin teho on hyvä.

3. Jos kohtauslääkitys on vasta-aiheinen tai aiheuttaa yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa.

Potilas saattaa kärsiä muista sairauksista, jotka estävät päänsärkyyn tehoavien lääkkeiden käytön. Esimerkiksi astmaatikko ei voi käyttää tulehduskipulääkkeitä tai sepelvaltimotautipotilas triptaaneja. Kohtauslääkitys voi myös olla yhteensopimaton potilaan muun lääkityksen kanssa.

4. Potilas kärsii lääkepäänsärystä.

On tärkeää muistaa, että kohtauslääkkeitä on tarkoitus ottaa vain tarvittaessa, eivätkä ne estä uusien migreenikohtausten esiintymistä. Minkä tahansa kohtauslääkkeen käyttö päivittäin tai useammin kuin kolmena päivänä viikossa on selvästi liikaa ja johtaa lääkepäänsärkyyn. Tämä tilanne syntyy usein itsehoidon tuloksena, koska potilaiden mielestä "jos on kipua, otetaan särkylääkettä". Suurin osa ei kuitenkaan tiedä, että kipulääkkeiden holtiton käyttö aiheuttaa päivittäistä kipua ja muuttaa ongelman krooniseksi, estäen samalla muita lääkkeitä toimimasta tehokkaasti. Toisin sanoen kipulääke itse johtaa asteittaiseen immuniteettiin kyseistä lääkettä kohtaan ja rajoittaa ehkäisevän lääkityksen tehoa. Tällöin kipulääkkeiden liikakäyttö pitäisi nähdä merkkinä siitä, että jokin on "vialla kehossamme" ja potilaan tulisi ottaa yhteys lääkäriin sopivan hoito-ohjelman suunnittelemiseksi. Monessa tapauksessa kipulääkkeiden jatkuvan käytön asteittainen ja ohjattu vähentäminen yhdessä estolääkityksen kanssa ratkaisee ongelman.

Jos kipua ei voida ehkäistä, miten sitä voidaan hoitaa?

Ennen:

Monet potilaat tietävät etukäteen migreenikohtauksen tulosta joko muutamaa tuntia ennen kohtausta alkavien ennakko-oireiden (kuten väsymyksen, euforian tai haukottelun) perusteella tai koska kohtaukset yleensä esiintyvät tiettyinä ajankohtina, kuten kuukautisten aikana tai viikonloppuisin. Tällöin potilaan on varauduttava kohtauksen hoitoon mahdollisimman hyvin. Pelätyn hetken lähestyessä on hyvä pitää lääkkeet valmiina kohtauksen hoitamiseen.

Kohtauksen aikana:

Kohtauksen aikana potilas voi helpottaa tilannetta ei-lääketieteellisin keinoin, kuten lepäämällä rauhallisessa, pimeässä ja hiljaisessa tilassa mahdollisuuksien mukaan. Tiedetään, että monilla potilailla migreenikipuun liittyy melun ja valon sietokyvyn heikkeneminen. Joillain potilailla ja etenkin lapsilla kipu menee ohi ilman lääkitystä, jos hän voi asettua makuulle ja nukkua hetken. Toisilla kipua saattaa lievittää kahvinjuonti. Kuitenkin useimmat tarvitsevat lääkehoitoa oireiden lievittämiseen. Nykyään käytettävissä olevat hoitomenetelmät ovat kipulääkkeet ja NSAID-lääkkeet (ei-steroidaaliset tulehduskipulääkkeet), torajyväjohdannaiset, triptaanit ja pahoinvointilääkkeet.

Kipulääkkeet ja NSAID-lääkkeet

Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi asperiini, parasetamoli, naprokseeni, naprokseeni natrium, ibuprofeeni ja diklofenaakki. Ne sopivat hyvin lieviin tai kohtalaisiin kohtauksiin, eri valmisteiden tehoerot vaihtelevat potilaasta toiseen, mutta usein niiden teho invalidisoiviin kohtauksiin on heikohko. Lähinnä näitä lääkkeitä pidetään riittävinä potilaille, joiden kohtaukset ovat lieviä tai kohtalaisen lieviä, kunhan annokset ovat riittäviä (potilaan tulisi neuvotella lääkeannoksesta lääkärin kanssa).

Triptaanit

Triptaaneja ja niiden annostelutapoja (nieltävät tabletit, suussa liukenevat tabletit, ihonalaiset injektiot ja nenäsuihkeet) on monia ja lääkäri voi valita näistä potilaalle sopivimman vaihtoehdon. Triptaanit ovat selvästi osoittaneet tehokkuutensa migreenin hoidossa. Ne tehoavat kaiken asteisiin kohtauksiin ja niitä on syytä kokeilla etenkin, jos parasetamoli tai NSAID-lääkkeet eivät tehoa.

Torajyväjohdannaiset

Ergotamiinia on käytetty migreenin akuuttihoitoon jo yli 50 vuoden ajan. Ne ovat tehokkaita, mutta aiheuttavat myös sivuvaikutuksia. Ne voivat lisätä potilaan pahoinvointia, ja lääkkeen liikakäytöstä johtuva migreenin kroonistuminen oli aiemmin useimmiten torajyväjohdannaisten seurausta, jonka takia niiden käyttö on vähentynyt.

Pahoinvointilääkkeet

Triptaanien suosio ei johdu pelkästään niiden tehokkuudesta migreenikohtauksiin liittyvän kivun lievittämisessä. Ne lievittävät myös muita migreeniin liittyviä oireita, kuten herkkyyttä valolle ja melulle sekä pahoinvointia ja oksentelua. Puhtaiden pahoinvointilääkkeiden (kuten metoklopramidin) käyttö voi silti olla tarpeen potilailla, joiden kohtauksia hoidetaan muilla lääkkeillä kuin triptaaneilla ja toisinaan myös triptaanihoidon yhteydessä.

Kohtauksen jälkeen:

Vaikka migreenikipu onkin mennyt ohi, voi potilaalla silti olla edelleen epämiellyttävä "krapulainen" olo. Jos potilas on oksennellut runsaasti eikä ole juurikaan kyennyt juomaan tai syömään migreenikohtauksen aikaan, olotila helpottuu nestehukan korjaamisella (kevyt ruokavalio ja runsaasti nesteitä). Noin 15-25 prosentilla potilaista migreenikohtaus alkaa uudestaan, kun sen on jo luultu menneen ohi. Uusiutuva migreeni hoidetaan samalla tavalla kuin alkuperäinen kohtaus.

Tässä yhteydessä on vielä huomioitava muutamia muita seikkoja. Lääkkeet eivät vaikuta kaikkiin potilaisiin samalla tavalla. Joillain potilailla triptaanit eivät juurikaan paranna tilannetta, kun taas NSAID-lääkkeillä on erinomainen vaikutus. Toisille potilaille on määrättävä kaksinkertainen annos. On myös potilaita, joilla mikään yllämainituista hoitomuodoista ei auta ja joille on annettava lihaksen- tai suonensisäinen injektio ensiapuosastolla. Migreenin erilaisia hoitomuotoja onkin yhtä monta kuin potilaitakin. Sairaus vaatii kärsivällisyyttä sekä potilaalta että lääkäriltä oikean lääkkeen tai lääkeyhdistelmän löytämiseksi.